Ilmastonmuutos, jääkausi?

Kun vuonna 1997 saatiin Kioton ilmastosopimuksella globaalisti raamit hiilidioksidipäästöjen vähentämiselle, näytti maapallon ja ihmiskunnan tulevaisuus piirun verran paremmalta. Pelkkää myötätuulta kuluneiden 23 vuoden aika ei ole meille kuitenkaan  tarjonnut. Jos olisi, tuskin koko maailma tuntisi  Greta Thunbergiä. Toisaalta, elämä on jatkunut ainakin vielä lähes samaan malliin kuin ennenkin ja epäilemättä niin tulee vielä melko pitkään jatkumaankin.

Henkilökohtaisesti havahduin maapallon ylikuormittumiseen ja saastumiseen jo 1980-luvulla, siis nelisenkymmentä vuotta sitten. Varmaan aika moni muukin. Ilmastonmuutoksesta käytävän keskustelun tasoon en silti ole tyytyväinen, vaikka asioita on jo pitkään pidetty esillä.  Suomalaisessakin keskustelussa on jo paljon käsitelty ilmastonmuutosta, mutta en ole havainnut juuri kenenkään käsitelleen asiaa maapallon pitkän aikavälin perspektiivistä. Minusta sekin olisi tärkeätä huomioida.

Maapallo on akseliltaan n. 23 asteen kulmassa suhteessa aurinkoon ja se aikaansaa tälle planeetalle vuodenaikojen merkittävän vaihtelun - tämä yleisesti tiedetään. Mutta tietävätkö ihmiset, että tuo akselikulma vaihtelee, ja sillä on vaikutusta lämpötilaamme: nyt akselikulma on vähentymässä, minkä vaikutuksesta kesä ei lämmitäkään pohjoisia alueita yhtä tehokkaasti, kuin suuremmalla akselikulmalla. Entä, tiedetäänkö, että auringon sijoittuminen ellipsiradan toiseen polttopisteeseen vaihtelee noin 98000 vuoden syklillä? Maapallon akselilla on lisäksi ns. hyrräliikettä, mikä vaikuttaa ilmastoomme ja kaiken kukkuraksi maapallon rataa vaivaa ns. perihelikiertymä, aikaväliltään 134000 vuotta, aiheuttaen sen, että toisinaan kiertorata kulkee lähempää aurinkoa, toisinaan kauempaa.

Maapallolla on ollut kohtalaisen säännöllisesti lämpökausia eli interglasiaaleja noin 110000 vuoden välein. Ne ovat kestäneet arviolta 10000 - 13000 vuotta. Lämpökausien välissä olleet jääkaudet ovat kestäneet tosi kauan, siis noin 100000 vuotta / jääkausi. Viimeinen jääkausi, Veiksel, alkoi noin 116000 vuotta ja päättyi noin 11500 vuotta sitten! Tämä merkitsee sitä, että nykyisin menossa oleva lämmin jakso (interglasiaali nimeltään Holoseenikausi) on jo kestänyt niin kauan, että meidän pitäisi olla aivan uuden jääkauden kynnyksellä. Vuosien 1550 -1890 välistä aikaa jo nimitettiinkin pieneksi jääkaudeksi. Harva lienee ymmärtänyt, että se oli esisoittoa tulevalle, paljon rajummalle ilmaston kylmenemiselle, minkä pitäisi tapahtua aivan koska vaan! Jääkaudet ovat useinkin alkaneet vallan nopeasti. 

Entäpä, jos sitä uutta jääkautta ei tulekaan? Kosmologisten säännönmukaisuuksien mukaan se kyllä tulee. Sen voisi kuitenkin estää maapallon ilmakehän hiilidioksiidimäärän poikkeuksellisen korkea taso. Hurraa, saastuttamisesta onkin siis hyötyä! Vai onko sittenkään? On nimittäin niin, että ilman lämpötila saisi nousta hieman, että suojautuisimme kylmältä, mutta jos se nousee liikaa, olemme taas katastrofin kourissa. Nyt tarvitaan paljon koronahaasteisiin vastaamiseen vaadittua viisautta enemmän laskennallista taitoa ja globaaleja sopimuksia, että pystyisimme säilyttämään kelvolliset elinolosuhteet Telluksellamme. Olemme nimittäin "suo siellä, vetelä täällä" -tilanteessa.

Vihapuheista..

"Missä kaksi on koolla, siellä kolmas on heidän hampaissaan." Tämä humoristisena muunnosaforismina lausuttu letkautus pitää harmiallisen usein paikkansa. Ihmiset ovat alttiita puhumaan toisistaan pahaa ja harva meistä onnistuu tuota täysin välttämään, mutta erityisen ikävää on, että varsinkin yhteiskunnan kermalla tuntuu olevan taipumusta toistensa nälvimiseen.

Kun luin aikoinaan kokoomuspoliitikon, eduskunnan puhemiehenäkin toimineen Riitta Uosukaisen kirjan "Liehuva liekinvarsi" (1996), ihmettelin, miten ilkeästi hän kirjoitti joistakin kansanedustajista, erityisesti keskustalaisista. Vastaavanlaisia kansanedustajien toisiaan kohtaan kohdistamia ala-arvoisia vuodatuksia olen lukenut muitakin. Viimeisin lukemani, Erkki Tuomiojan kirjoittama teksti Sauli Niinistöstä, on varsin hämmentävä, ehkä erityisesti siksi, että olin olettanut Tuomiojan lukeutuvan Suomessa poliitikkojen joukossa kohtuullisen fiksuun osastoon. Otanpa tähän suoran lainauksen, mitä Tuomioja kirjoittaa poliittisissa päiväkirjoissaan 4.syyskuuta 1996:

"..kokoomus ja Niinistö määrittävät reunaehdot hallituksen päätöksille, jotka Lipponen sitten sovittaa niiden mukaisiksi. Tämä on oikeastaan ensimmäinen kerta kun seuraan Niinistön työskentelyä tällaisessa kokouksessa ja hän jättää uskomattoman vastenmielisen vaikutuksen alkaen siitä, että hän koko ajan pelehtii ja vääntelee naamaansa kuin pahanilkinen koulupoika, mutta ilman tätäkin - asianomaisen tv:ssä ja julkisuudessa kontrolloimaa piirrettä - on hänen suhtautumisensa asioihin sekä substanssin että tapojen osalta hyvin vastenmielinen. Hän on pohjimmiltaan hyvin oikeistolaisia arvoja edustava, pikkupoliittiseen näppäröintiin taipumusta tunteva karkeakäytöksinen jätkä." (Erkki Tuomioja, 2016. Luulin olevani aika pirullinen. Poliittiset päiväkirjat 1995 - 1997. S.311.)

Tuomioja on tässä tullut kirjoittaneeksi julkiseksi, kuten monissa muissakin päiväkirjojensa kohdissa, sisimpiä tuntojaan, mutta voidaan kysyä, kummasta hänen tekstinsä enemmän välittävät informaatiota, kerrotuista kohteista vai hänestä itsestään?

Viime aikoina on alettu puhua "vihapuheesta". Tämän teeman esiinnostamisen tarve on noussut ennen muuta nimimerkkien takaa tapahtuvan some-kirjoittelun vuoksi. Avoimessa yhteiskunnassa, mitä Suomikin pyrkii olemaan, on kyllä tarpeen, että erityisesti yhteiskunnan johtavilla paikoilla olevien tekemisiä seurataan tarkoin ja kriittisestikin, mutta jokaisen kirjoittajan olisi syytä pysähtyä pohtimaan myös sitä, onko itse ehkä tiedostamattaan syyllistymässä sellaiseen toisten panetteluun, mikä ylittää paitsi hyvän maun, myös herjaamisen tuntomerkit.

Usein ihminen tiedostaa panettelun vahingollisuuden vasta silloin, kun se kohdistuu itseen. Paljon on vielä tehtävää "kiva koulu"- , hyvä työyhteisö-, ym. projekteilla, jotta elämä suomalaisessa yhteiskunnassa alkaisi kehittyä ihmisten omasta inhimillisestä kypsymättömyydestä ja henkisestä ala-arvoisuudesta huolimatta kohti lähimmäisystävällistä yhteiskuntaa.