Katsomusten muutoksessa
Tässä kirjoituksessa yritän hieman avata maailmankuvamuutosten sisältöjä. Samalla kun käsitykset todellisuudesta muuttuvat, myös elämään suhtautuminen väkisinkin muuttuu.
Ihmisten maailmankatsomukset muuttuvat nykyaikana ainakin kehittyneissä länsimaissa vauhdilla. Esimerkiksi lääketieteeseen liittyy paljon sellaista, missä käsityksemme ovat rajustikin muuttuneet. Ei ole pitkäkään aika siitä, kun aivan yleisesti aivojen tuottamien psyykkisten häiriötilojen uskottiin olevan henkimaailmojen tuotteita. Silloin pelättiin persoonaksi ajateltua Saatanaa ja jos jollakin oli vaikkapa epilepsia, turvauduttiin eksorkisteihin riivaajien poisajamiseksi. Vaikeat psykoositason sairaudet, kuten skitsofreniat ja kaksisuuntaiset mielialahäiriöt, tulkittiin tietenkin Saatanan aiheuttamiksi. Asiat ja ilmiöt, jotka aiemmin olivat ihmisille mysteerejä ja todistuksia tuonpuoleisen olemassaolosta, ovat tieteen edistymisen myötä saaneet luonnollisia selityksiä ja samalla muuttaneet radikaalisti käsitystä siitä, mistä kaikesta tässä ihmisenä olemisessa on kyse.
Lääketiede on kehittynyt päättäväisen tutkimuksen ansiosta erityisesti molekyylibiologian ja psykiatrian alueilla. Jälkimmäinen alue liittyy osin neurofysiologiaan, mikä puolestaan on avannut aivan uskomattomia näköaloja ihmisen kognitioon, psyykeen ja siis siihen, mitä me oikeastaan olemme. Kaikki lähtee periaatteessa siitä evoluution tuottamasta ilmiöstä, että ammoisina aikoina kehittyi solumuoto, joka pystyi vähäisesti reagoimaan ympäristöön. Ilmeisesti se oli yksinkertaista solun vetäytymisliikettä pois haitallisen ympäristön alueelta. Tämä solumuoto oli niin hyödyllinen, että se pääsi leviämään ja kehittymään. Miljoonien vuosien kuluessa kehitys johti erilaisten aistimisten syntymisiin. Vielä pidempien aikojen kuluessa alkoi syntyä keskushermostoa, joka pystyi käsittelemään aistimustietoa ja oppimaan.
Nykyeliökunnassa on edelleen olemassa alkeellisia eliöitä, joiden toimintarepertuaari ei yllä juuri pidemmälle kuin yksinkertaiseen motoriseen reaktioon. Siitä eteenpäin löytyy sitten toista miljoonaa erilaista eläinlajia, joista pisimmälle kehittyneillä on aivan uskomattomia hermostorakenteita ja niiden mahdollistamia kykyjä. Ihminen on erään kädellisten kehityshaaran tuote, ja vaikka meidän kaikki kykymme eivät ole luomakunnan huippua, olemme siinä ainutlaatuisessa asemassa, että meille lähti kehittymään suurikokoinen ja runsassynaptinen otsalohkoalue. Se on se, mikä on antanut meille mahdollisuuden ylivertaiseen älykkyyteen muiden eläinlajien joukossa. Silti ihminen on vain ja ainoastaan luonnon tuote. Kun fysiologisten ilmiöiden seurauksena aivojen hermosolujen haarakkeet ja sen myötä synapsit alkavat vanhuudessa merkittävästi degeneroitua (harveta, supistua, tuhoutua..), ihminen dementoituu ja on lopulta niin "out", että kommunikointi ympäristön kanssa ei enää onnistu, omaa kehoa ei hallitse, ja tajuntakin alkaa lähestyä tiedottomuutta. Läheisiään tällainen dementikko ei ole välttämättä tunnistanut enää vuosiin. Kun siis hermosto tilttaa, ihmisen "sielu" häviää saman tien.
Meitä kaikkia kiinnostavat oudoiksi kokemamme asiat, erityisesti jos niihin tuntuu liittyvän jotakin yliluonnollista, selittämätöntä. Matti A. Miettinen, Jenna Rankén ja Jukka Häkkinen ovat suomalaisia tutkijoita, jotka ovat kirjoittaneet kukin kirjan verran asiaa yliluonnollisiksi koetuista asioista. Miettinen kirjoitti herätyssaarnaaja Niilon Ylivainion kokouksissa parantumisen kokeneitten kokemuksista tutkittuaan nuo "parantuneet" ja totesi, että eipä noissa parantumiskokemuksissa, joita hän tutki n. 800 kappaletta, ollut juuri lainkaan sellaisia, joita ei voitaisi selittää luonnollisella tavalla. Suurella osalla parantumiskokemus jäi tilapäiseksi tuntemukseksi, osalla tapahtui luonnollista ajan mukaan parantumista ja osalla saattoi olla kyse konversiohäiriötyyppisestä vaivasta, joka sitten "parantui" uskon voimalla. Häkkinen on puolestaan perehtynyt erilaisiin muihin yliluonnollisina pidettyihin ilmiöihin ja selittää, miten ne nykytieteen näkökulmasta selittyvät luonnollisina asioina. Rankén avaa ihmisten ihmekokemuksia ja toteaa, että "kokemuksen merkitys voi muodostua elämän mullistavaksi, jos sen ajatellaan olevan yliluonnollisten voimien tai olentojen aikaansaama eikä vaikkapa pelkkä tuulenpuuska tai sattuma. Uskoessaan olevansa mahtavien henkivoimien tai Jumalan tukema ihminen saattaa kyetä hämmästyttävän nopeasti suuriin muutosliikkeisiin, esimerkiksi parantumaan sairaudesta, pääsemään riippuvuudesta tai muuten uudistamaan elämänsä sisällön merkityksellisempään suuntaan." Näyttää siis siltä, että ihmisille tapahtuu asioita, joita heidän on vaikea ymmärtää ja kun he sitten kuvittelevat, että kyseessä oli jumalallinen, yliluonnollinen tapahtuma, tämä saattaa muuttaa koko heidän elämänsä. Entä sitten, vaikka näin tapahtuukin? Me tiedeihmiset olemme noita ihmeuskovaisia kohtaan joskus aika armottomia sen sijaan, että ajattelisimme, että hyvähän se vain on, jos joku vaikkapa tuollaisen huuhaa-uskon avulla saa elämäänsä parempaa otetta. Toisaalta, toivon oikeasti, että ainakin enemmistö ihmisistä pystyisi omaksumaan tieteelliseen tutkimukseen perustuvan maailmankuvan ja rakentamaan elämänsä sen tarjoamalle pohjalle.
Raamattu oli pitkään suomalaisillekin "pyhä kirja". Nyt se on sitä ehkä korkeintaan puolelle kansasta, 25 - 35 -vuotiaissa enää noin 20 %:lle (Kirkon tutkimuskeskuksen mukaan kristinuskon mukaan uskovia on tuossa ikäryhmässä tämä määrä). Olen aikoinani opiskellut yliopistossa eksegetiikkaa eli raamatun tutkimusta, sivuaineena dogmatiikkaa, joten uskon tietäväni jonkin verran teologiasta. Harvoin kuulee pappien pohdiskelevan, mistä Raamatun ajan ihmisten kokemuksissa oikein oli kyse nykytieteen mukaan tulkittuna. Tämä hämmästyttää minua suuresti, koska pappien pitäisi oman teologisen koulutuksensa vuoksi tietää, että Raamatun Jeesuksesta kertovat kirjat eli evankeliumit ovat antiikinajan maailmankuvan omanneiden ihmisten tulkintoja ja pääosin vielä ns. keerygmaan eli kerrottuun / kuultuun perustuvaa tulkintaa. Alkuperäisiä käsikirjoituksiakaan ei ole missään olemassa, on vain kopiota ja niiden kopioita. Vanhimman evankeliumin eli Markuksen, joka sekin on kirjoitettu vasta n. 40 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen, viimeisessä luvussa kerrotut ylösnousemusilmestykset ovat tutkijoiden mukaan puuttuneet alkuperäisestä versiosta. Ylösnousemususko sinänsä on ollut tosiasia, mutta eri asia on, että enempää Jeesuksen kuin monien muidenkaan kuolleista heränneiksi väitettyjen todellisesta kuolleista heräämisestä ei nykytieteen näkökulmasta ole kyse. Kuolleista heränneiksi väitettyjä tunnetaan siis useita, jo Platon kirjoitti Valtio-teoksessaan Er-nimisestä sotilaasta, joka heräsi kuolleista. Vuonna 1915 USA:n Etelä-Carolinessa 30-vuotias Essie Dunbaria oltiin jo hautaamassa, kun hän nousi arkusta ja eli sen jälkeen vielä vuosikymmeniä. Vuonna 2012 Pyhäjärvellä heräsi eräs mies kuolleista useiden todistajien mukaan (luettavissa netistäkin). Kyllä näitä riittää! Jeesuksen vammat olivat kidutuksen jäljiltä ilmeisesti niin vakavat, ettei hän selviytynyt jälkitulehduksista, vaan kuoli muutaman viikon kuluttua.
Mistä näissä kuolleista heräämiskertomuksissa on kyse? Tietenkin hyvin erikoisista tilanteista, joissa joku on ollut "kuoleman kielissä", tajuttomana, ehkä koomassa hyvin heikoin elintoiminnoin, jolloin jopa lääkärikin on saattanut erehtyä luulemaan henkilöä kuolleeksi. Ei Jeesuksen kohdalla tämän ihmeellisemmästä asiasta tarvinnut olla kyse. Tajuton heräsi koomasta ja oli "ylösnoussut Kristus". Sen ajan ihmisille ylösnousemus oli tietenkin todiste siitä, että kyseessä oli Jumalan Poika ja kun ihmisillä on taipumusta tulkita asioita vallitsevan kulttuurin tarjoaman viitekehyksen läpi, oli selvää, että kristinuskon synnylle oli näin tarjoutunut tilaisuus, mikä sitten johti kaikkeen siihen, mihin on johtanut. Spekulointi siitä, mihin Jeesus katosi "niiden 40 päivän" jälkeen, jolloin hän ilmestyi elävänä seuraajilleen, on mielenkiintoista mutta turhaa, koska mitään dokumentteja ei siihen liittyen ole saatavilla.
Kaikenlaiset ihmeet, joita Raamatussa vilisee, ovat nykypäivänä selitettävissä tavalla tai toisella. Aika vähän näitä on kuitenkaan suurelle yleisölle avattu. En tiedä, onko se varsinaisesti minunkaan tehtäväni. En ole erityisen innostunut ajatuksesta, että veisin kaiken sen pohjan ihmisten uskolta, joka kuitenkin saattaa olla joillekin heistä se turva ja takuu, mikä auttaa kestämään tätä ihmiselämän raadollisuutta.
Maailmankuvan muuttumisen eräs merkittävä osa-alue liittyy tietenkin kosmologiaan. Viime aikoina tutkijoita on kiinnostanut mm. Orionin kaasusumu, koska sen ikä on vain muutamia satoja tuhansia vuosia ja siksi siitä voidaan saada hämmästyttävää tietoa, miten avaruuspöly tiivistyy alkaen tuottaa ydinreaktioita ja niiden myötä tähtiä. Maapallo ja elämä täällä alkaa vähitellen tulla suhteutetuksi koko maailmankaikkeuteen. Toistaiseksi on kuitenkin vain valistuneita arvauksia, olemmeko me ainoat älylliset olennot tässä kaikkeudessa. Saattaa olla, että ihmiskunta ei koskaan ehdi saamaan vastausta tähän kiinnostavaan kysymykseen.